perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Häät, korut, messut ja lehdet

Sain tänään tietää, että korujani on esillä uusimmassa Mennään naimisiin -lehdessä. Lehtihän oli toki pakko heti ostaa ja siellähän ne olivat, sivuilla 60 ja 63. :) Toinen koruista oli Rakas-sarjan valkoinen helminauha kullatulla sydämellä ja toisena puolestaan korvikset, joista mulla ei ole itsellä edes kuvaa. Eivätkä ne sen paremmin näy siinä lehden kuvassakaan, sen verran kaukaa on kuva otettu ja korvikset ovat niin sirot. Mutta kuitenkin, siellä ne ovat Cymbelinen, Pronoviaksen ja Vera Wangin pukujen joukossa ja Julian korut mainitaan nimeltä ja kaikkea. :) *röyhistää rintaansa*

Hääteemasta jatkan vielä sen verran, että olen menossa myymään korujani Tampereen häämessuille 2.-3.2. Joten tulkaapa morsiamet sovittamaan koruja, luvassa on messutarjouksia. Siellä on myös mahdollisuus keskustella vaikkapa ihan sinua varten suunniteltavista koruista. Tampereen messujen lisäksi korujani on esillä nyt tänä viikonloppuna Wanhan sataman häämessuilla Kauniin Morsiamen osastolla, mutta siellä en ole itse paikalla.

13 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Onneksi olkoon näistä esilläoloista!

Olen omassa blogissani omien töideni lisäksi puolustanut myös kotimaisia kädentaitajia. Lisäsin juuri sinne uuden aihealueen Taitajia. Pidän tyylistäsi ja ilmiannan nyt sinut parin muun lisäksi lähiaikoina blogissani, jotta siellä vierailevat pääsevät näkemään myös töitäsi. Tämä toivottavasti sopii sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Oi onneksi olkoon tosi paljon!!

Julia kirjoitti...

Kiitos Hanne ja Pia! Tottahan toki minulle sopii, että minut ilmiannetaan muissa blogeissa. ;D

Patina kirjoitti...

Voi, ONNITTELUT... olen iloinen sinun puolestasi... :)

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut Julia!

Anonyymi kirjoitti...

Pitää vissiin lähteä lehden ostoon :)
Onnea Julia!
Sirpa

Mags kirjoitti...

Täytyyhän tuollainen lehti saada käsiinsä ;-D Hienoa, Julia!

Julia kirjoitti...

Kiitos ihanat vieraani! On se vaan kivaa kun voi jakaa tällaiset pienet ilot muiden helmeilijöiden kanssa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Upea juttu Julia!
Olen hengessä mukana, skumppalasi toisessa kädessä ;o) !!! Onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Eipäs tullut mieleenkään ostaa enää hää-lehtiä, mutta kai se on nyt pakko!

Onnea todella paljon. Meidän julkkis... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja kukkakimppu blogissani!

Kaisa / Pinjami kirjoitti...

Onnittelut häälehteen pääsystä :D Kävin viime viikolla kaason ominaisuudessa Stilissimassa ja pääsin siis ihailemaan korujasi ihan livenä. Olivat yhtä kauniita kuin kuvissa!

magi kirjoitti...

Monia koruntekijöitä olen nähnyt mutta sinulla on kyllä ihana herkkyys taideteoksissasi.ONNEA!