torstaina, syyskuuta 27, 2007

Synttäriarvonta

Blogini ensimmäinen viesti on kirjoittettu 4.10.2006 eli viikon päästä blogini täyttää vuoden. Tuntuu kuin siitä olisi paljon enemmän aikaa.

Vuosi sitten tavoitteenani oli opetella ottamaan kuvia ja kyllä kuvani ovat tänä aikana kovasti parantuneet, vaikka ovatkin vielä kaukana siitä, mitä haluaisin niiden olevan. Ehkäpä tavoitteetkin ovat muuttuneet. Seuraavaksi tavoitteeksi pitäisi varmaan asettaa kuvien ottaminen edes suurimmasta osasta koruja; nykyään aika menee korujen tekemiseen, eikä sitä tahdo riittää kuvaamiselle. Oma tyylini on koruntekijänä on myös kehittynyt. Olen tyytyväinen kuluneeseen vuoteen ja toivottavasti seuraava vuosi tuo tullessaan samanlaista kehitystä.


Blogisynttäreiden kunniaksi järjestän arvonnan. Arvontaan voit osallistua kertomalla mistä korustani pidät eniten. Perustelut ovat myös tervetulleita, muttei pakollisia. Koska en ole juurikaan nimennyt korujani, tunnistan korun helpommin kun kerrot myös julkaisupäivämäärän. Suoritan arvonnan torstaina 4.10. Voittaja saa hopeisen lehtiriipuksen ja korvikset. Jos arvonnan voittaa koruharrastaja, hän voi valita korusetin tai yllätyshelmipussin.
Minulle on tullut sähköpostitse viestiä, että kommentointi ei onnistu. Jos et saa kommenttia läpi, voit osallistua myös sähköpostilla. Osoite löytyy tuosta oikealta. :)

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Puita sun muita

Nyt mun tekis mieli tehdä vaan lehtiä, oksia ja puita. Ensimmäiset kaksi puuta piirsin paperin puutteessa ilmaan kesälomamatkallamme Jurmalassa. Olisin halunnut ikuistaa ne upeat mäntymetsät, mutta nyt täytyy tyytyä näihin riipuksiin. :) Ne ovat patinoitua hopeaa ja pikkuriikkisiä makeanvedenhelmiä.



Minun on jo pitkään pitänyt sahailla tällainen riipus hopealevystä, mutta päätin kokeilla ensin kuparia. Hyvä niin, koska nyt voin välttää kalliin hopean kanssa kaikki ne virheet, jotka tein kuparilla. Tämän tyyppisiä juttuja aion tehdä lisää.

Olen leikkinyt myös uudella entistä tehokkaammalla tohollani. Puoliksi sulatettua hopeaa.

Lopuksi pari kuvaa asiakkaan lähettämistä riipuksista, joihin hän halusi sopivan ripustuksen. Kieputtelin epäjalosta metallista tehdyn ripustuslenkin piiloon ohuella hopealangalla ja tein hopeiset bailit (mitäköhän tämä on suomeksi?) kumisen nauhan ympärille. Ensimmäisessä korussa hopea on patinoitu, toisessa kirkasta.


tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Valokuvia ja isoja helmiä

Kuukausi on vierähtänyt viimeisestä. Syynä on kuvaaminen. Se ei onnistu. Mä oon niin kiukkunen, että voisin saada itkupotkuraivarit. Mutta täällä ei oo ketään näkemässä, että hukkaan menisi sekin... ;)

Tänään ottamistani yli sadasta valokuvasta sain välttävästi onnistumaan vain muutaman. Ensin rannekoru ja kello, joihin olen oikein tyytyväinen. Molemmissa on pieniä valokuvakehyshelmiä, joihin voi kuvat vaihtaa mielensä mukaan. Tällä kertaa rannekorussa on kukkia ja kellossa kuvia Pariisista ja onpa siellä yksi hääkuvakin. Materiaaleina hopea, Swarovskin kristallit ja hopeoitu korumetalli.




Nämä kaulakorut eivät ole hiirulaisille. Laavakivet ovat 14 mm, kultakvartsit 16 mm ja vuorikristallit vaihtelevan kokoisia, mutta isoja.

Hopeaa, laavaa ja vuorikristalli
Hopeaa ja kultakvartsia
Hopeaa ja vuorikristallia