torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Lisää savukvartsia

Tällä kertaa vain pikaisesti kuva tilauskorusta, ennen kuin se lähtee maailmalle. Savukvartsirannekoru sai sukulaisen, kaulakorun. Kaulakorun helmet ovat todellisia möllyköitä (meidän perheessä kaikkein tavallisin hellittelynimi ;)), helmien halkaisija on 12 mm. Lukko on taas itse tekemäni, samanlainen kuin rannekorussa.


torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Ranta

Turkoosi meri. Laineiden liikuttelema hiekka muodostaa aaltokuvioita. Vesi huuhtoo kohta pois hiekkaan jääneet jalanjäljet.


Materiaaleina zebrajaspis, amatsoniitti, sininen kvartsi, oliivinvihreät kristallit ja hopea. Lukon olen tehnyt itse. Taustalla simpukoita häämatkaltamme Thaimaasta.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Siroja koruja

Kiitos kaikille ajatuksista peridoottipuun patinoimisen suhteen. Asia jää hautumaan. Mikähän siinä muuten on, että joitakin koruja ei halua tehdä valmiiksi?

Viimeisimmässä Step by Step Wire Jewelry -lehdessä oli ohje virkattuihin kukkakorviksiin. Mielessäni on jo pitkään muhinut ajatus virkatuista lehdistä ja nyt sain intoa niiden toteuttamiseen. Ensimmäinen lehti on tehty hopealangasta ja siinä on valkoinen makeanvedenhelmi. Toinen lehti puolestaan on kullattua lankaa ja siinä on kuparinvärinen makeanvedenhelmi. Lehdet ovat kooltaan 35 x 25 mm ja 28 x 20 mm. Olen näihin todella tyytyväinen, ne ovat luonnossa erittäin kauniit.






Tämä yksinkertainen mutta kaunis kaulakoru on hopeaa ja siinä on 12 mm fasettihiottu A-luokkainen vuokristalli. Koru on 46 cm pitkä ja pituutta voi säätää kiinnittämällä lukon haluamaansa kohtaan.


maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Peridoottipuu

Tein tämän keväisen elämänpuuriipuksen muutama päivä sitten, kun aurinko vielä paistoi ja ensimmäiset narsissin lehdet nousivat maasta.

Tällä kertaa juotin renkaan kiinni, niin se pitää paremmin muotonsa ja voin käyttää yksinkertaista rengasripustusta. Riipus on pienin kaikista tekemistäni puista, vain 2,5 cm halkaisijaltaan. Materiaaleina 1 mm ja 0,3 mm hopealanka ja peridoottisirut. Mietin vielä korun patinoimista, mitä olette mieltä?

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Ihanat naiset

Näin nämä ihanat pienet kuvat Violetin blogissa ja minun oli ne pakko saada! Ne matkasivat Alankonmaista postilaatikoomme muutamassa päivässä. En vielä tiedä, mihin ne ripustan. Voi, kunpa minulla olisi meikkauspöytä. ;D Nämä sopisivat niin hyvin sen viereen. :)

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Ajan hammas

Ihastuin tämän korun akaattiriipukseen. Se näytti niin vanhalta. Niin kuin ruosteisen kiven pinnalla kasvavaa jäkälää. Ketjussa on amatsoniittia ja makeanvedenhelmiä ja tietysti hopeaa. Kuva on epätarkka ja huonosti rajattu, mutta muuta ei nyt ole tarjolla.

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Kevättä rinnassa

Selvästikin alkaa olla kevättä rinnassa. :) Huomaan tarttuvani iloisen värisiin helmiin. Näissä koruissa olen käyttänyt vaikka mitä: makeanvedenhelmiä, oliviinijadea, ametistia, kalkkiturkoosia, korallia, tiikerinsilmää, punaista akaattia, aventuriinia, labradoriittia, kristalleja, keramiikkaa, lamppulasihelmi ja tietysti hopeaa. Riipuksen nauha on pyöreää satiininauhaa, jota löysin monissa mielenkiintoisissa väreissä Sinellistä. Olen tehnyt itse lukot ja juottanut riipuksen kehyksen.

Inspiraatio näihin koruihin tuli Ritvan hauskasta rannekorusta.


keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Vintage

Alussa oli ihania limevihreitä serpentiinirondelleja ja hennon vaaleanpunaisia fire polished -lasihelmiä. Molemmat henkivät vintage-tunnelmaa. Ne saivat rinnalleen balihopeaa: sudenkorentoriipuksen, söpön lukon ja pikkurondelleja. Sitten tuli tenkkapoo. Miten asettelen nämä elementit kauniiksi koruksi? Lähdin etsimään inspiraatiota.

Kauaa ei tarvinnut etsiä, koska sanasta vintage minulle tulee ensimmäisenä mieleen Lean blogi. Lean blogissa muistin nähneeni nämä upeat kaulakorut. Ja sitten kopioin idean törkeästi! Anna anteeksi Lea!

JADe Jewels

Ystäväni Johanna on kuukausia suunnitellut ja valmistanut upeaa korumallistoa. Nettisivut eivät ole vielä ihan valmiit, mutta Johannan blogissa näette osan malliston IHANISTA koruista! Näille eivät kuvat valitettavasti tee oikeutta!

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Muinaislöytö

Hirviökirjanmerkki viehätti minua siinä määrin, että sain lopulta tämänkin korun viimeisteltyä. Ideani oli tehdä koru, joka näyttää tuhansia vuosia maan alla lojuneelta. Kivet ovat niitä samaisia hylkiöjaspiksia, joita käytin hirviökirjanmerkissä, samoin kiinalainen onnenraha. Lukon taivutin 1,4 mm kuparilangasta ja juotin hopeajuotospastalla, mutta en hapottanut. Lopuksia hiukan naputtelin lukkoa kärsineemmän näköiseksi.

Olin kuitenkin niin mielikuvitukseton, että tein korun vaijeriin! ;D Vaijeri mokoma ei suostu näyttämään vanhalta eivätkä myöskään kiinnityshelmet. Eivät, vaikka niillekin hiukan näytin liekkiä ennen käyttöä. Pitänee harkita rikkimaksakäsittelyä tai sitten jotakin orgaanisemman näköistä nauhaa vaijerin tilalle.